Kukko

Kukko

Kukko
Kukko on aina suosittu, ylellinen ja luova. He voivat olla julman rehellisiä, rakastavat saada huomiota ja suitsutusta. He ovat ihailtavan uskollisia ystäviä ja antavat usein neuvoja – pyydettiin niitä tai ei! Perhe on Kukolle kaikki kaikessa ja se on yksi uskollisimmista koko eläinradan eläimistä.

Myönteiset piirteet: Innokas, arvostava, vastaanottavainen, organisoiva, hyvä ajantaju
Kielteiset piirteet: Pikkutarkka, ei huoli kritiikkiä, ajattelematon, lausuu järkkymättömiä mielipiteitään

Sanonta: “Minä tiedän


Ennustus vuodelle 2013
Kukon merkissä syntyneille Lohikäärmeen vuosi on ollut hyvin virkistävä, sillä heidän nokkeluudella ja taidoilla on ollut paljon käyttöä. Vuoden 2012 viimeisinä viikkoina Kukko on kiireinen työasioissa ja jonkin mielenkiintoisen sosiaalisen tapahtuman vuoksi. Vuoden pitäisi loppua kaikin puolin mallikkaasti.

Käärmeen vuosi alkaa helmikuun 10. päivä ja Kukolle tämä on toinen perättäinen positiivinen vuosi kunhan hän muistaa olla tahdikas kautta linjan. Hänen kykynsä tulla toimeen muiden ihmisten kanssa tulee koetukseen tänä vuonna, erityisesti kielenkäytöllä hän voi saada kylmää vettä niskaan. Kylmäpäisyys, keskittyminen ja hienovaraisuus tulisi olla tärkeät sanat muistaa, varmistaen vuoden 2013 sujuvan mutkattomasti.

Kukko voi kohentaa työuran näkymiä huomattavasti vuoden 2013 aikana, kunhan hän käyttää eteen tulevat mahdollisuudet hyväkseen. Niille, jotka ovat taiteen parissa tekemisissä tai työskentelevät itsenäisesti, tämä vuosi voi tuoda mukanaan tuottoisia sopimuksia tai projekteja. Huhti-, kesä- ja marraskuu ovat valoisia kuukausia urakehityksen ja ylenemisen kannalta.

Kukko tunnetaan ahkerana ja kovana työntekijänä, joka usein puskee itseään äärirajoille. Käärmeen vuonna hänen tulee löytää hyvä tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä. Paljon lepoa ja rentoutumista yhdessä hyvän ruuan ja liikunnan kanssa luotsaavat hänet läpi minkä tahansa haasteen, jonka vuosi 2013 tuo mukanaan.

Romanssin saralla, sinkku-Kukko saattaa löytää unelmiensa partnerin ja mahdollisesti tämä tapahtuu ystävien välityksellä tai sosiaalisen tilaisuuden mukana. Maalis-, huhti- ja lokakuu tulevat olemaan erityisen aktiivisia sosiaalisten tilaisuuksien ja ystävien tapailun merkeissä.

Käärmeen vuosi on Kukolle tasainen vuosi, ehkei niin jännittävä kuin hän itse pitäisi, mutta onnistumisia kertyy joka osa-alueella ja antaa aihetta tyytyväisyyteen.

Faktat
Paras aika 17:00-19:00
Vuodenaika ja kuukaus Syksy, Syyskuu
Synnyinkivi Sitriini
Vertailukohta läntisessä eläinradassa Neitsyt
Napaisuus Yin
Värit Violetti, valkoinen